Oli aamulla jumpassa. Joka puolella oli peilejä. Katson peiliin kotonakin joka päivä. Tosin katson vain sen, että näytän suht. ihmiseltä, tukka edes sinne päin ym. En katso omaa kokoani. Pystyn katsomaan vaatteiden istuvuuden ja sopivuuden näkemättä silti todellista kokoani. Valokuvat ovat paljon julmempia. Niistä näkee asioita mitä ei haluisi.

Olen päättänyt saada painoni normaalipainon lukemiin. Siihen vaaditaan tällä hetkellä 17.7 kg:n pudotus. En edes pysty ajattelemaan miltä nykyään näyttäisin sen kokoisena. En todellisuudessa edes kuvittele saavani painoani niin alas. Olen ollut normipainossa viimeksi vuonna -98 ja sen jälkeen on syystä jos toisesta paino kohonnut koko ajan. Sabotoinko itse yritykseni epäuskolla?

Mietin jumpan ja kaikkien peilien jälkeen millaiseni itse näen itseni ja millaisena haluaisin nähdä itseni. Välillä vastaan katsovat täysin vieraat kasvot, vartalosta puhumattakaan. En kuitenkaan pysty sanomaan minkälainen haluaisin olla. Välillä hätkähdän ajatusta, että seuraavana syntymäpäivänäni täytän 32.  Ehkä pitäisi taas harrastaa sitä mitä siskon kanssa teimme teini-iässä: Makasimme sängyllä vierekkäin ja tuijotimme itseämme ja toisiamme vastapäisellä seinällä olevasta peilistä. Saatoimme puhua toisillemme peilin kautta. Silloin tiesin tasan tarkkaan miltä näytin ja miltä olisin halunnut näyttää. Ehkä pitäisi taas vuosien jälkeen piirtää omakuva peilin kautta. Toisaalta, tuskin koskaan enää voin saavuttaa sitä varmuutta ulkonäöstäni (sen puutteista ja hyvistä puolista) kuin teini-ikäinen. Ehkä joku päivä peilistä katsoo vastaan nainen jonka tunnistan itsekseni.