Olen kohta 32 vuotias kotiäiti. Lapsia on siunaantunut kolme: 6v. Esikko, erittäin tempperamenttinen eskarilainen, Poju, kohta 3v. viikari, joka saa äidin nauramaan sopimattomissa paikoissa ja Tirppa, 10kk kuopus ja äidin vauva. Mieskin löytyy...

Tämän vuoden tavoitteita on saada paino normaalipainon puolelle. Painoindeksi on 31, mutta kaksi pykälää on tultu jo alaspäin. Kuntosaliharjoittelu on aloitettu ja ruokavalio on muutettu kevyemmpään suuntaan. Toinen tavoite on keksiä mitä teen isona. Toistaiseksi olen kotona lasten kanssa ja haluankin olla. Todennäköisesti otan pari hoitolasta, ettei mennä taloudellisesti pylly edellä puuhun.Ja kolmas tavoite on löytää parisuhteelle omaa aikaa.

Ollaan oltu miehen kanssa 7.5 vuotta yhdessä. Siitä ajasta seitsemän vuotta on mennyt siihen, että olen joko ollut raskaana, meillä on ollut vauva tai halu saada vauva. Ehdin olemaan alle kuudessa vuodessa viisi kertaa raskaana: keskenmeno, vahinkovauva(esikko), toivottu kakkonen, kohdunulkoinen raskaus ja toivottu kolmonen. Olemme yhdessä tuleet siihen tulokseen, että Tirppa on meidän viimeinen lapsemme. Nyt huomasimme, että parisuhteeseen pitää saada muutakin sisältöä kuin raskaus ja lapset. Täytyy aloittaa seurustelu uudestaan. Kuulostaa helpolta, mutta toteutus on jo sitten toinen. Onneksi löytyy yhteinen halu saada uusia ulottuvuuksia suhteeseen ja halu pysyä poissa erotilastoista.