En ole seitsemään vuoteen painanut näin vähän! Vielä on ylipainoa melkein 15 kg, mutta alaspäin menään. Jostain se tahto löytyy kuitenkin.

Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kaupungilla. Oikeasti olin etsimässä Pojulle keväthaalaria. Löysin itseni kuitenkin hypistelemästä naisten vaatteita. Olen tehnyt periaatepäätöksen, etten osta vielä uusia, pienempiä vaatteita itselleni. Housut on kohta pakko ostaa, kun vanhat tippuvat oikeasti päältä. Menin sovituskoppiin housujen kanssa. Ne olivat kokoa 44(entinen koko on 48) ja ihan tavispuolelta eikä läskiosastolta (sanokaan vaan isojen tyttöjen osastoksi tai miksi haluatte, mutta läski mikä läski). Olin ihan varma, että ne housut ei mene jalkaan. Olin jo varautunut pahaan mieleen. Koko oli just sopiva ja jopa vähän löysä vyötäröltä.

En ostanut housuja. Väärä malli, liian kalliit... Todellisuudessa en usko, että painonpudotus on pysyvää. Ei saa ymmärtää väärin. Haluan normaalipainoon ja aion pysyä siinä. En aio enää päästää itseäni tähän kuntoon. MUTTA pää ei kulje painon kanssa yhtämatkaa. En myöskään näe selvästi muutosta peiliin katsoessa. Olo on virkeämpi, kunto parempi ja kaikin puolin olo on hyvä. Ilmeisesti tarvitsen enemmän aikaa ja ajatusta tähän projektiin kuin luulin. 

Periksi en anna!