Mihin minulla on kiire?

On kiire kauppaan, kiire siivota, kiire syödä, kiire nukkua, kiire, kiire, kiire.

Kaikkein suurin kiire taitaa olla iltaisin saada lapset nukkumaan, saada viettää sitä niin sanottua omaa aikaa. Olen kärsimätön ja tiuskin Esikolle. Jälkeen päin on paha mieli, kun tuli tiuskaistua vaikka toinen vain halusi jutella.

Ei minulla ole oikeasti kiire. Ehdin tekemään hyvin ne asiat jotka haluan ja jotka ovat tärkeitä. Kyse on asennoitumisesta. Usein kaiken arjen keskellä unohtuu kaikkein tärkein: Pitää pysähtyä ja olla läsnä. Yhtenä yönä mietin imettäessäni Tirppaa, että tässä se on, tämän olen halunnut ja saanutkin. Miksi en osaa arvostaa saamaani useammin. Minulla on myöhemmin kaikki aika tehdä omia asioitani.

Pari iltaa sitten Pojua harmitti, eikä uni meinannut tulla. Pieni, pellavapäinen poika tapitti olohuoneen oviaukossa: "Äiti, tuu viekkuun hetkeksi." Meni makaamaan Pujun kanssa sen päästä vedettävään sänkyyn. Pupu halusi antaa äidille suukon, unirätti piti saada oikeaan asentoon. Luulin jo Pojun nukahtaneen, kun pieni, pehmeä käsi silitti poskeani ja uninen ääni kuiskasi: "Äiti, lakastan sua kovasti." Siihen hävisi se kiire ja kärsimättömyys. Mitä muuta sitä voi enää pyytää?