Kaikkea liikaa tällä hetkellä. Voimat ihan lopussa ja päässä napsuu.

Meillä piti miehen kanssa olla viikko sitten ensimmäinen viikonloppu Tirpan syntymän jälkeen ihan kahdestaan. Puihinhan se sitten meni. Kaksi isointa kyllä meni sovitusti hoitoon, mutta Tirpan hoito peruuntui perjantai-illalla. Eihän siinä hässäkässä enää saatu hoitajaa mistään nuorimmalle. Olin odottanut sitä viikoloppua kaksi kuukautta. Ajatellut, että kunhan jaksan sinne asti, niin sitten... Ei ikinä pitäisi ajatella noin. Pettymäshän siitä taas seurasi.
Laskin alkuillasta, että olen viimeien vuoden aikana ollut pisimmillään yhdeksän tuntia ilman lasta/lapsia yhteenmenoon. Se on lyhyt aika se.

Nyt suunnittelen pakomatkaa siskon luokse parin viikon päästä. Ei lapsia, ei kiljuntaa. Ollaan ihan hiljaa!

Eräs ystäväni esitti viime viikolla hyvän kysymyksen: " Kuka hoitaisi kotiäitiä?"