Ehdotin Ukolle neljättä lasta. Ukko sanoi EI! Ja hyvä niin.

Jälkeen päin aloin miettimään miksi haluaisin neljännen.
Se olisi helppo ratkaisu. Kaikki jatkuisi ennallaan. Ei tarvitsisi miettiä mitä teen ensi syksynä. Nykyisellä kolutuksellani en saa töitä muuta kuin yksityisyrittäjän, ja siihen en ole valmis. Joko ottaisin minkä työn tahansa tai yrittäisin kouluun. Koulu olisi hyvä vaihtoehto, mutta kun en tiedä mikä halauisin olla isona. Ukon vuorotyö tuo omat vaikeutensa. Voisin toki etsiä uusia hoitolapsia ensi talveksi. Mutta siinäkin on ongelma, kun Tirppa täyttää reilun vuoden päästä kolme, niin kotihoidon tuki loppuu. Ja kahdesta hoitolapsesta pelkästään ei jää käteen niin paljon, että sitä kannattaisi tehdä.
Jos uusi vauva tulisi meille, niin minun ei tarvitse tehdä isoja päätöksiä. Ja nyt joku sanoo, että onhan se lapsikin iso päätös. On toki, en sitä kiellä, mutta se on tuttu päätös. Ei tulisi suuria muutoksia.

Ei meille tule vauvaa. Kai tarvii tarttua härkää sarvista ja tehdä ne isot, uudet päätökset jossain vaiheessa. Hirvittää jo etukäteen. Tiedän, että on melkein vuosi aikaa, mutta silti murehdin jo nyt.