Oli aivan ihana reissu!

Lauantaihin kuului Salvador Dalin näyttely, shoppailua, nepalilaista ruokaa, saunomista, punaviiniä ja maailman parannusta. Iso kiitos ihanalle ystävälle!
Oli ihanaa olla reissussa, mutta oli myös mukava tulla kotiin.

Esikko järjesti taas draamakunigatarkohtauksen, kun tulin kotiin. Toin lapsille tuliaisia. Tirppa sai virtahevon, Poju sai mammutin ja Esikko Uno-kortit. Ostin Esikolle myös Zarasta joulujuhlavaatteet. Esikko alkoi itkemään hillittömästi nähtyään vaatteet. Eihän hän halunnut mitään tyhmiä vaatteita, miksi en voinut tuoda jotain kivaa ja miksi muut sai jotain muuta. Yritin selittää, että Uno-kortit (joista Esikko tykkäsi todella paljon) olivat hänen tuliaisensa ja vaattet toin muuten vaan. Ja muut eivät saaneet vaatteita ollenkaan.
Esikko haluaa aina jotain muuta, vähän enemmän, vähän toisenlaista. Tuntuu, että mikään ei riitä tai ole ihan kohdallaan. Esikon odotukset ovat aina niin korkealla, että harvoin todellisuus täyttää kuvitelmat. Ja tämän seurauksen Esikon elämään mahtuu paljon pettymyksiä. Olemme ottaneet Esikon kanssa linjan, että tämä oli tässä ja muuta ei nyt ole saatavilla, tarjolla. Huutoa ja kyyneliä mahtuu elämään. Kaikki saavat samanlaisen kohtelun, Esikko vain tuntuu pettyvän useammin kuin pienemmät.

Kotiin tulon jälkeen Tirppa istui pari tuntia sylissä, halaili ja kuiski, että äitin kulta. Pojulta sain suukkoja ja mammutti oli juuri niin onnistunut tuominen kuin olin kuvitellutkin. Ja lasten mentyä nukkumaan Ukko teki viikonlopusta melkein täydellisen...