Olen lähdössä Helsinkiin lauantaina Pojun kummitädin luokse. Menen sinne ihan yksin.

Olen ollut Tirpasta erossa 3 yötä. Ilman kaikkia lapsia olen ollut viimeisen kahden vuoden aikana 2 yötä. Se on aika vähän minusta.
Ukko oli viimeviikolla työpaikan pikkujouluristeilyllä ja viikonlopun kaverin tykönä ryyppäämässä. Oma äitini sanoi, että on se hyvä, että Ukko menee ja käy, kun ei se koskaa oiekin käy missään. Ja tottahan se on, mies käy harvoin missään.
Eilen kerroin äidilleni lähteväni Hesaan viikonloppuna. Ensimmäinen kommentti oli painokas JA-HAA. Seuraava oli: "Meinaatko ihan yksin mennä ja ootko yötä? Sitten tuli pitkä selostus siitä kuinka minulla on paljon menoja ja aina on jotain. Lopuksi tuli se odotettu kysymys: " Ja on Ukko sitten ihan yksin lasten kanssa?"

Miksi se on niin, että mies voi mennä ja se on sille hyväksi, mutta jos minä lähden pari kertaa vuodessa johonkin, niin oma äiti arvostelee? Äitini parhaimpia kommenteja oli taannoin se, kun kysyin häntä lapsenvahdiksi, että ei pienten lasten vanhemmilla kuulu olla omaa aikaa.

Tulee taas savua korvista ja verenpaine taitaa nousta. Onneksi äiti tukee ja kannustaa minua!