Viikon päästä tulee vuosi siitä, kun aloitin uuden paremman elämän. Tähän ajanjaksoon mahtuu paljon, niin ylä- kuin alamäkiäkin ja tasausvaiheita.
Olen viime päivinä miettinyt miksi teen tätä ja miksi tämä on tällä hetkellä taas niin vaikeaa. Ajatustasolla prosessi on lähdössä uuteen vauhtiin, mutta toteutus jotenkin tökkii. Viime viikolla söin kolme päivää niin kuin en olisi koskaan ennen ruokaa nähnyt. Nyt olen TAAS lauantaista lähtien syönyt fiksusti ja yrittänyt tehdä itseni kannalta järkeviä valintoja.

Vuoden aikana tapahtunut seuraavaa:

* Paino on tippunut 19kg (kilo tullut takaisin)
* Vyötärö on kaventunut 21cm
* Painoindeksi on tippunut 6 pykälää, 33-> 27
* Vaatekoko on pienentynyt 3 kokoa, 48-> 42
* Unentarve on vähentynyt
* En syö enää verenpainelääkkeitä
* Sokeriarvot on normaalit
* Fyysinen kunto on huomattavasti parempi
* Käyn jumpassa 3-5 kertaa viikossa (omaa aikaa!)
* En piereskele enää yhtä paljon
* Päänsäryt ovat hävinneet melkein kokonaan
* Ja kokonaisuudessaan olo on paljon parempi, virkeämpi ja energisempi


Ehkä suurin kompastuskivi on ollut liian suuret tavoitteet, kuitenkin. Odotan itseltäni täydellistä onnistumista. Jotenkin ajattelin, että pääsen tämän vuoden aikana tavoitepainooni. Ja kun en päässytkään ajattelin epäonnistuneeni, vaikka aika suuri pudotus on 19kg vuoden aikana.
Minä en tietenkään kuulu niihin jotka lopettavat kesken ja lihovat takaisin, näin ajattelin jo heti alussa, mutta eihän tämä ole niin yksiselitteistä. Takapakkivaiheet ovat olleet ja ovat edelleen henkisesti tosi raskaita. Tunnen pettäväni itseni. Ja kuitenkin, olen ylpeä saavutuksistani. En alussa ihan oikeasti uskonut pääseväni edes näin pitkälle.
Välillä on todella helppoa jatkaa valitsemallani linjalla, mutta välillä tämä on yhtä tuskaa. Minähän en periksi anna!