Viime viikon perjantaina olin hullunlailla siivonnut koko asunnon. Pessyt mm. seinät. Kaikki tietää minkälaiseen kuntoon 4 pikkuihmistä saa esim. vessan ovenpielet... Levitin juuri puhtaita mattoja vastapestylle lattialle. Oli se viisi munuuttinen, kun kerrankin kaikki tavarat on kerätty omille paikoilleen, pölyt pyyhitty ja kukaan ei ole vielä ehtinyt riisumaan sukkiaan olohuoneen lattialle tai kaatanut leegolaatikkoa eteiseen eikä muropaketti ollut levinnyt vielä keittiöön. Ukon kaveri kävelee ovesta sisään. Heitin sille, että kato, kun on kerrankin siistiä. Jätkä katto mua hetken aikaa, taputti olalle ja sanoi "Älä välitä, meillä on yhtä sekaista!"
Meinasin tintasta sitä jätkää ja mieli teki karjua, että ole hyvä ja poistu samaa tietä kuin tulitkin.

Jouluaattona Poju kaatoi kuusen päälleen. Puolet kuusenkoristeista oli lasia. Pojun tuurilla meidän olisi pitänyt joutua lähtemään päivystykseen, mutta kuin ihmeen kaupalla Poju ei saanut naarmuakaan! Poju jäi ssuoraan kuusen alle ja lasipallot vaan räjähteli ympärillä säpäleiksi.

Tänään löysin itselleni ihanat kengät DinSkoosta, puoleen hintaan Niken jumppavaatteet Stadiumista. Nyt taas kelpaa jumppailla.