Olen miettinyt minäkuvaani ja kehokuvaani. Eilen illalla (ihan liian myöhään ja väsyneenä) juteltiin ystävän kanssa siitä, että kaikki on massaa omassa alaryhmässään. Mietimme, että mihin lokeroon kuulmme, niin ulkoisestikin kuin arvomaailmaltaan. Taidan olla juppi-hippi-punkkari...
 Pukeudun nykyisin aika konservatiivisesti(verraten opisleluaikoihin). Nenärengas on lähtenyt aikoja sitten. Tatuoinnit ovat sellaisissa paikoissa, että ne saa helposti vaatteilla piiloon, jos haluan. Lapset puen, en nyt viimeisen muodin mukaan, mutta omasta mielestäni kauniisiin vaatteisiin ja panostan kunnon ulkoiluvaatteisiin.Tiedän aika tarkkaan mitä haluan. Eikä kaikki kelpaa läheskään.

Toisaalta puhun lapsentahtisuuden puolesta. Kannatan 6kk täysimetystä ja pitkää imetystä, kantoliinoja ja jopa perhepetiä tiettyyn rajaan saakka, luomuruokaa ja mahdollisimman pitkälle itsetehtyä. Teen mehut ja hillot itse. Leivon pullaa ja leipää, usein. Joskus syödään eineksiä, mutta mielummin itsetehtyä kotiruokaa. Tykkään käydä marjassa ja rakastan mattojenpesua.

Viihteelle lähtiessä vedän jalkaani nahkahousut ja kuuntelen kunnon rockkia. Ja juon yleensä punaviiniä. Pieni taiteilija-rockkari asuu edelleen sisälläni. En maalaa enää juurikaan tai väkerrä mitään muuta kuin lasten iloksi. Hiukset eivät ole enää kirkuvan punaiset ja kaljua Ukko ei anna enää ajella.

Ja sitten, niin kuin kaverini sanoi, sisälläni on jumppapupu. Ravaan salilla ja jumpassa. Ja olen ostanut ihan merkkiurheiluvaatteita. Miten niin olen hurahtanut... Urheiluvaatteeni ovat parempi laatuisia ja ehkä hienompia kuin muut vaatteeeni.

Olen liian tavallinen ollakseni hörhö ja liian hörhö ollakseni tavallinen. Mikä on siis lokeroni? Toisaalta olen suunnattoman iloinen, jos minua ei pystyttäisikään lokeroimaan. Olisinko silloin oma itseni? Olenko löytänyt oma lokeroni johon eivät muut sovi? Olen siis ainutlaatuinen ja ihana.

Kehokuvasta. Olen kohta laihtunut 20kg. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut hoikka ja normaalipainoinen. Viimeksi 10 vuotta sitten painoin 79kg. En pitänyt itseäni lihavana tai pullukkana. Olen pitkä ja aika isorakenteinen. Nyt ne näe itseäni normaalipainoisena. Pää ei tule samaa tahtia mukana kuin kroppa pienenee. Varmaan vähä sama asia kuin se, että jos lihoo nopeasti paljon, ei tajua lihoneensa ja käyttää liian pieniä vaatteita. Nyt en tajua olevani kohta normaalipainoinen. Yllätyn joka aamu, kun farkkuni ovatkin edelleen liian löysät ja saan kiristää vyötä.
Osaanko lopettaa laihdutuksen ja olenko jossain kohtaa jälleen tyytyväinen itseeni? Koska koen olevani normaalipainoinen? Pääni sisällä asuu edelleen suuri läski. Järki ja silmät kertovat omaa totuuttaan, mutta oma sisäinen mielikuva on vileä paljon jäljesssä.