Eilen oltiin pienten kaksostyttöjen ristiäisissä. Meistä tuli ekaa kertaa kummeja. Isomat lapset vähän villiintyivät ja Esikko olisi taas syönyt koko pöydän tyhjäksi. Tyttö olisi pohjaton herkkujen suhteen, jos vain annettaisiin.
Ensi viikonloppuna on sitten pitkän matkan päässä toiset ristiäiset.
Muiden vauvat on sitten ihania. Saa haistella vauvantuoksua ja nukkaista tukkaa, ja saa antaa vauvan takaisin omille vanhemmilleen. Tällä hetkellä on todella seesteinen olo mitä tulee lisääntymiseen. Jätetään se muiden huoleksi.

Kahdella pienimmällä alkoi ripuli eilen iltapäivällä ja Pojulle nousi yhtäkkiä korkea kuume. Poika sammui sohvalle ennen viittä iltapäivällä ja nukkui yhtä soittoa aamu seitsemään. Ei semmoista ole täällä ennen nähty. Täälle me vietetään nyt hiljaiseloa ilman hoitolapsia. Potilaiden kunto on kuitenkin parantunut aamun aikana huomattavasti. Jaksavat riehua ja tapella ihan kiitettävästi.

Ukko on hassu. Heti, kun meillä joku sairastuu, niin Ukko saa oireita. Se on välittömästi kipeä. Kyllä se aamulla lähti töihin ja kuulosti hetki sitten ihan terveeltä, mutta eilen illalla... se oli sairas mies. Minä taas en tunnu sairastuvan millään. Viimeksi vuosi sitten olin oksennustaudissa, ja pari pienen pientä flunssaa olen sairastanut vuoden aikana. Sairastan ehkä sitten oikein kunnolla, kun lapset vähän kasvavat.