Meidän 2-vuotiaalla tahtopakkauksella on UHMA. Minä itse, älä koske, mene pois... huutaa neiti koko kapasiteetillään.
Uusin villitys on hän itse vessassa isolla pöntöllä. Me mitään pottaa käytetä, kun se on vauvoja varten. Sen voi kuulemma antaa kummitädin kaksosvauvoille. Tirppa laittaa itse housut nilkkoihin, kiipeää jakkaralle ja siitä pöntölle. Siinä se sitten heiluu ja huojuu. Isovarpaat eivät ylety jakkaralle asti. Laita ovi kiinni, älä tule tänne, se sanoo. Ja sitten vessasta kuluu. "Pyyhkimään!"

Sunnuntaina Tirppa pyysi keksiä. En antanut. Huusi, että KYLLÄPÄS! Sanoin, että ei meillä ole keksejä ja kohta on ruoka-aika. Tirppa seisoi keittiön lattialla takakenossa, jalat harallaan ja kädet puuskassa rinnalla. Tapitti minua silmiin isoilla sinisillä silmillään ja huusi: "EPÄLEILUA!" Oli ilmeessä pitelemistä. Isommilta oppinut, mutta että osas laittaa sen sanan juuri oikeaan kohtaan... Ei kaksivuotiaan pitäis osata sanaa epäreilu.