Viime kirjoituksessa kirjoitin, että Esikko on ollut kerrankin rauhallinen. Ei pitäisi maalata piruja seinille.
Enää ei ole rauhallista.

Esikko sai viime viikolla kauhean raivarin. Jälkikeskustelussa, lapsen jo rauhoituttua, tuli ilmi, että meidän 7-vuotias ei haluaisin olla olemassa ollenkaan ja on suunnitellut tekevänsä itsemurhan. En edes tiennyt, että hän tietää kyseisen sanan, saati merkityksen. Esikolla on niin paha olla, ettei me olla edes pystytty kuvittelmaan. Esikko on ollut aina tempperamenttinen ja saanut voimakkaita raivareita. Jotenkin tämä ensimmäinen vuosi koulussa on ollut todella rankkaa. Esikko ei halua mennä kouluun. Kaikki mikä liittyy kouluun on kamalaa. Esikosta tuntuu, että me rankaisemme häntä, kun hän joutuu lähtemään kouluun ja pienemmät saavat jäädä hoitolasten kanssa kotiin.

Maanantaina Esikko lijuttelemassa koulupsykologin kanssa ja menee ensi viikolla uudestaan. Olemme jonossa perheneuvolaan. Pääsimme onneksi kriisijonoon. Tavallisessa jonossa olisi puhuttu aikaisintaan ensi syksyn ajoista. Nyt meidän pitäisi päästä jo muutaman viikon sisään perheneuvolaan. Koulupsykologi tapaa siihen asti säännöllisesti Esikkoa.

Oma syyllisyys on valtava. Enkö ole antanut lapselle tarpeeksi positiivista huomiota, olenko ollut liian ankara, mitä teen väriin? Esikko saa nyt jo, ja on saanut koko ajan, enemmän omaa aikaa meidän kanssamme kuin pienimmät, mutta mikään huomio ei tunnu riittävän ja olevan tarpeeksi.
Nyt Esikko on keksinyt uuden aseen. Kun komennan tai kiellän tai sanon, että odota, tulen ihan heti, niin hän alkaa huutamaan saman tien, että sää et välitä musta ollenkaan. Sää haluat, että mua ei olis ollenkaan. Sää rakastat vaan Pojua ja Tirppaa ja vihaat mua. Yritän selittää rauhallisesti, että rakastan, rakastan todella paljon, mutta äidillä on muutakin tehtävää kuin katsoa vierestä koko ajan kun sinä piirrät keittiössä. Jos ei saa välintöntä huomioita, kun pyytää, niin padot aukeavat. Raivo vyöryy valtavalla voimalla ja ei katso kohdetta. Jos pikkuveli sattuu olemaan lähimpänä, niin raukka saa kuulla olevansa hirviö ja toivottavasti lähtis pois, niin ei siskon tarvis enää kestää sellaita ääliö veljeä.
Tirppa on ruvennut huutamaan ja väittämään samanlaisella rääkyäänellä vastaan. Seisoo samanlailla kädet puuskassa ja naama irveessä kuin 5.5 vuotta vanhempi siskonsa. Olisi ehkä jopa hupaisaa, jos ei olisi samalla todella karmivaa katsottavaa.

Me kuulemma rääkkäämme Esikkoa ja pidämme häntä piikana, kun hän joutuu pari kertaa viikossa viemään roskapussin tai tyhjentämään tiskikoneen. Olen neuvoton. Yritän antaa lapselle niin paljon kuin pystyn aikaa ja rakkautta, mutta mikään ei ole tarpeeksi. Esikolla on vähintään tunti joka päivä sellaista aikaa, että pienemmät eivät ole paikalla, se on liian vähän Esikon mielestä. Kaikki kiva päättyy hirveään huutoon.

Toivottavasti perheneuvolan aika tulisi pian.