Nyt riitti. On niin paha olo, siis fyysisesti. Olen syönyt ja syönyt ja syönyt.
Perustelen syömistäni sillä, että olen väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Syön väsymykseeni, "palkitsen" itseni suoritetusta päivästä. Vakuutan itselleni, että olen palkintoni ansainnut. Mitä ennemmän syön sitä väsyneempi olen ja mitä väsyneempi olen sitä enemmän syön. Ja paha olo kasvaa, niin henkinen kuin fyysinenkin. Turvottaa, pierettää, äklöttää, ja silti, mitä teen, minä syön.
Olen todella pettynyt itseeni. Miten tässä taas kävi näin? Ihan kuin rankaisin itseäni, mutta mistä.

Syön asenteella: " Ihan varmaan syön, ihan kiusallanikin. Mitä sen on väliä, ketä kiinnosttaa..." Ihan kuin kapinoisin, mutta mitä tai ketä vastaan. Kuulostan, ja myös käyttäydyn, ihan teini-ikäiseltä pahaa maailmaa vastaan tappelevalta angstiteiniltä. Olen nuiva Ukolle ja tiuskin. Kalkit pöllyävät ympärilläni, kun yritän puskea tästä harmaasta massasta irti. Viivästynyt kolmenkympinkriisi? Kotiäiti rikkoo rajansa?