Maanantaina oli Pojun 4-vuotisneuvola. Meillä oli todella paha päivä, Aamusta alkaen yhtä huutoa ja tappelua. Mieli herkässä itselläkin. Terveydenhoitaja erehtyi kysymään, että mitä teille muuten kuuluu. Se aukaisi padon. Itkua vääntäen kerroin kuinka väsynyt olen tilanteeseen ja kuinka odotan, että päästään perheneuvolaan ja saan jotain järkeviä apukeinoja tähän tilanteeseen.

Terveydenhoitaja ehdotti sairaslomaa. Mistä minä sairaslomaa otan? Äitiydestäkö? Ei hoitolapset minua stressaa. En koe olevani sairaslomantarpeessa. Rakastan lapsiani. Haluaisin, että Esikolla olisi parempi olla.

Jos nyt leikitään ajatuksella, että olisin sairaslomalla, niin miten se käytännössä järjestettäisiin? Minä Pitkäänniemeen lepositeisiin vai lapset huostaan? Tai järjestääkö kaupunki meille perhetyöntekijän Ukon töissä olon ajaksi, myös illoiksi ja viikonlopuiksi? Voiko lapsistaan ottaa sairaslomaa? Ihan järjetön ajatus. Apua voi toki pyytää ja on hyväkin pyytää, mutta silti ihan absurdi ajatus ottaa lapsistaan sairaslomaa.

Tämä menee samaan sarjaan edellisten neuvojen kanssa joita olen saanut neuvolasta:
1. Esikko oli 3kk. Minä yksin kaupungissa jossa minulla ei ollut yhtään tuttuja, Ukko töissä ja meillä hirveä parisuhdekriisi. Soitin neuvolaan ja kysyin, että mihin voin mennä 3kk ikäisen vauvan kanssa. Haluaisin nähdä muita aikuisia ihmisiä ja saada seuraa. Neuvolan täti sanoi: "Kuule, sun vauvas on vileä niin pieni, että se ei tarvitse ulkopuolisia virikkeitä." Juu, entä äiti? Kerroin neuvolan tädille, että en ole viemässä kolmekuista askartelemaan, vaan että kiipeän kohta pitkin seiniä, jos en saa muuta seuraa kuin vauvan ja mieheni. Sukulaisetkin asuivat yli sadan kilometrin päässä. Alettiin käymään seurakunnan äitilapsikerhossa.
2. Tirppa syntyi ja Esikko meni taas vaihteeksi päin seiniä. Juttelin terveydenhoitajan kanssa ja mietin, että miten saisin järjestettyä Esikolle omaa aikaa. Terveydenhoitajan vastaus oli: " Laita lapsi päiväkotiin kokopäiväiseksi, niin saat itse huilata." En laittanut. Miksi laittaa lapsi pois kotoa, kun hän tuntee turvattomuutta uudesta tilanteesta jo muutenkin. Kyllä 5.5 vuotias ymmärtää miksi joutuu yhtäkkiä pois kotoa. Miksi pitäisi "hylätä" lapsi vielä uudestaan, kun uusi vauva on juuri syntynyt, eikä lapsi ole ollut siihenkään asti päiväkodissa ja syksyllä oli eskari alkamassa.

Esikko on ollut pari päivää vähän rauhallisempi. Raivareita toki tulee, mutta osan tilanteista pystyn ennakoimaan. Kouluunlähtö on helpottunut, kun meistä jompi kumpi saattaa Esikon kouluun. Tutuu kuin Esikko ryskisi päin raja-aitoja ja testaisi, että missä on äidin heikko kohta. Voiko olla niin, että joillekin ei vaan mikään huomion määrä riitä? Halin, silitän, suukotan, kehun, luen, pyöräilen, pelaan, leivon... ja silti esikko sanoo, että kun koskaan mitään ikinä... Tavaroita en ostele, enkä lahjo, en ole niin tehnyt ennenkään enkä tee nytkään. Tavallinen arki on parasta, siinä mitään sirkushuveja tarvita koko ajan.