Olen pitänyt pääni enkä ole koskenut pullaan, karkkeihin ym sitten viime viikon maanantain jälkeen. Viime lauantaina olin Pojun kanssa elokuvissa. Liike oli ihan automaattinen, käsi Pojun karkkipussiin ja siitä suuhun. Siinä vaiheessa, kun  karkki meni suuhun, vasta tajusin mitä olin tekemässä. En syönyt karkkia. Reaktio oli ehkä vähän jyrkkä. Ei niin, että kaikki kaatuisi yhteen karkkiin, mutta se kuinka helppo on syödä "itseltään salaa". Mätän herkkuja suuhuni ja unohdan saman tien mitä olen syönyt. Illa viimeistään ajattelen, että enhän ole oikeastaan mitään syönyt tänään. Ja unohdan san aamuisen pulla kylässä, puolen päivän jälkeen lapsilta salaa syödyn puolikkaan suklaa levyn...

Eilen leikin hankalaa vierasta ja kieltäydyin kahdesti kylässä ottamasta muuta kuin kahvia. Saattaa kuulostaa ronkelilta, mutta kun näen kavereita vähintään kerran päivässä ja aina keitetään kahvia syödään jotain keksiä, niin kertoja tulee viikossa tosi monta. Nyt ollaankin tehty monen kaverin kanssa niin, että ei aamupäivisin kahvitellessa anneta edes lapsille keksejä, kun nekään ei tarvi niitä joka päivä. Huono tapa, josta täytyisi päästä eroon. Voi kavereita nähdä muutenkin kuin syömisen merkeissä.

Ja sitten ne tuputtajat. Ei se nyt mitään, jos kerran ottaa, ja voit nyt vähän syödä, eikä tässä piirakassa oo kuin kilo rasvaa ja saman verran sokeria... Tuntuu tällä hetkellä, että en halua edes mennä sellaiseen paikkaan. Pystyn kyllä seisomaan mielipiteeni takana, mutta en jaksa kerta toisensa jälkeen selittää samoille ihmisille miksi en taaskaan syö pullaa.
Olen varoittava esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun unohtaa sen että ei taaskaan voi syödä pullaa. Paino nousi  neljässä kuukaudessa 10 kg.

Nyt on tahdonlujuus huipussa, mutta kyllä niitä heikkoja hetkiä vielä mahtuu tähän matkaan.