Olen harva se päivä miettinyt, että pitäisi kirjoittaa ja on ollut tavallaan tarvekin purkaa ajatuksiaan, mutta jostain syystä en ole saanut edes aukaistuksi vuodatuksen sivuja. Koitetaanpa keriä kaikki taphtumat sitten tähän ja jakaa tästä eteenpäin ajatuksia useammin.

Meillä on ollut yhtä ja toista. Aloitetaan isoimmasta.
Kaikki työ- ja kotonaolokuviot menivät ihan sekaisin. Hoitolapset jäivät pois. En löytänyt uusia, enkä ihan suoraan sanottuna kovin etsinytkään. Viime talvi ja kevät olivat sen verran rankkoja Esikon kanssa. Heräsin viime viikolla siihen, että joko kituutan maaliskuuhun asti kotihoidontuella tai joudun töihin. Päivähoitotilanne on täällä ihan katastrofaalinen tällä hetkellä. Meillä olisi pitänyt olla vajaassa viikossa hoitopaikka Pojulla ja Tirpalla. Ja se ei ollut mitenkään mahdollista. Inhoan äkkiratkaisuja. Tarvitsen aikaa pohtia ja miettiä eri vaihtoehtoja. Päivän verran paruin kotona ja yritin täyttää päivähoitohakemuksia, en kuitenkaan pystynyt täyttämään niitä. Niinpä otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin siivousfirmaan (isoon sellaiseen), selitin tilanteeni, olen ollut aikaisemmin vuoden verran siivoamassa. Tulen mielelläni siivoamaan, teen minkälaisia vuoroja tahansa, mutta minulla on yksi ehto: en tee töitä silloin, kun mieheni on töissä. Haluamme pitää lapset kotona ainakin tämän talven vielä. Silloin Esikkokaan ei tarvitse iltapäiväkerhoa.
Aloitan ensi viikon maanantaina osa-aikaisena siivoojana, teen n. 20-25 tuntia viikossa. Saamme kuitenkin Tirpasta kotihoidontuen ja Pojusta sen sisaruslisän maaliskuun alkuun asti. Olen siis kuitenkin kotiäiti, vielä. (Tarvitse muuttaa blogin nimeä)

Olen jo useamman vuoden potenut ammattikriisiä. Olen aikanani opiskellut kaksi sellaista ammattia, etten saa töitä ellen perusta omaa firmaa. Tässä elämänvaiheessa minua ei kiinnosta tehdä ympäripyöreitä päiviä, viettää viikonloppuja messuilla ja mainostaa itseäni. En tiedä edes osaisinko enää, jaksanko ja olenko tarpeeksi ahkera elättämään itseni käsityöläisenä.
Minulla ei ole työpaikkaa odottamassa johon palata. Jos olisi taloudellisesti mahdollista haluaisin olla kotiäitinä hamaan tulevaisuuteen, mutta kun ei niin ei. Varasin ajan jo ammatinvalintapsykologille. Äiti ja muuta muu on ehdottanut kampaajanuraa. Haaveilin siitä pikkutyttönä, syvänmerensukeltajantyön lisäksi. En kuitenkaan halua räplätä muiden hiuksia päivät pitkät. Riittää kun leikkaa Ukon tukan ja lasten hiukset ja vähän muidenkin silloin tällöin.
Ja viime viikolla sain ahaa-elämyksen. Haluan opisella maalariksi. Haluan oppia tapetoimaan, laatoittamaan ym tekemään kaikkea kivaa. Siinä saa tehdä käsillään, suht itsenäistä työtä ja sillä alalla on vielä töitäkin. Miten vapauttava tunne. Vihdoin minulla on jokin ammatillinen tavoite ja nyt voin alkaa tehdä sen eteen töitä, että pääsen tavoitteeseeni. Siskoni sanoi kuultuaan maalari-haaveestani, että hienoa, sopii varmasti sulle ja töitäkin riittäisi... Paitsi jos haluat taidemaalariksi!??? Minusta kun ei kuulemma koskaan tiedä. Jos ymmärrän, että en todennäköisesti pystyisi elättämään itseäni käsityöläisenin, niin kai minulta löytyy sen verran järkeä päästä, että en kuvittele rikastuvani maalaamalla taluja.
Tämän hetken suunnitelma on sii se, että teen osa-aikaisia siivoojan töitä ensi talven ja vuoden päästä syksyllä menisin joko kouluun opiskelemaan maalariksi tai yrittäisin saada oppisopimuspaikan.

Kesäsetä muutti viime viikolla. Löysi vihdoin aivan ihanan asunnon. Kunpa sen hullu exä jättäisi meidän ihanan Kesäsedän rauhaan. Lapsilla on kova ikävä setää. Onneksi ollaan edelleen samassa kaupungissa.

Lapsista: Esikko on ollut tosi rauhallinen koko kesän. Ja uusi opettaja vaikuttaa mukavalta. Kauheat traumat sai se viime talvinen miesopettaja Esikolle aikaan. Tyttö itki sunnuntai-iltana, että mitä jos uusi opettaja on yhtä kauhe tai vielä pahempi kuin ensimäinen opettaja. Toivotaan, että hyvä kausi jatkuu. Täytisi varata aika Esikolle terveydenhoitajalta. Painokontrollin olisi pitänyt olla jo keväällä, mutta se jäi siinä hässäkässä. Silmämääräisesti tyttö on kasvanut pituutta ja hoikistunut. Viime syksyiset housut ovat edelleen sopivia ellei jopa hieman löysempiä.
Poju on kasvanut kovasti kesän aikana, venyt pituutta, mutta ennen kaikkea siitä on tullut iso poika. Suurin muutos on varmaan se, että Poju on alkanut nukkumaan yöt omassa sängyssään, ainakin melkein. Osasyynä on se, että Poju sai parvisängyn ja on siitä tosi polleana. Esikko ei oikein tykännyt, kun nuorempi sai sängyn katonrajaan ja hän joutuu nukkumaan tavallisessa vanhassa sängyssä. Esikolla on tosi oma huone ja Poju ja Tirppa nukkuvat samassa huoneessa. Elämä n vähän epäreilua välillä. Esikko sai tyytyä kohtaloonsa.
Tirppa, niin, meidä vauva... Se on iso tyttö. Tirppa on venyt 6cm:ä viidessä kuukaudessa. Kasvaa ja kohisee. Puhua pälpättää minkä kerkee ja terrorisoi isompia. Enkeli jolla on sarvet hiusten seassa, häntä mekon alla ja hiilihanko takataskussa. Ja mikä uhma! Oon aina sanonut, että Esikkoa ei voita mikään, mutta perun puheeni. Millä voimalla voi oma tahtoa vyöryö pienestä ihmisestä... K'y sääliksi pientä, kun ei pysty hallitsemaan omaa purkaustaan ollenkaan. Poju kulkee kuulosuojaimet päässä kun tyttö huutaa. Sillä on niin viiltä vä ja kova ääni, ettei sitten kenelläkään. Kesäsetä katseli, kun Tirppa kieri pitkin eteisen lattiaa ja karjui toista tuntia (ei annettu seistä keittiönpöydällä ja syädä hilloa suoraan purkista) ja totesi, että on se hyvä, ettei me asuta Afrikassa. Minä seisoin vieressä ja tyhmänä, että miten niin. "No kun, tosta lapsesta manattais pahoja henkiä ulos jos oli toisenlainen kulttuuri", totesi Kesäsetä. Ihan oikeassa se oli.  Meidän tyttärissä taitaa olla räyhägeeni. Ei ne ainakaan jalkoihin jää.

Niin ja sitten viimeisenä se vältelty aihe, laihdutus, elämäntapa uudistus, painonhallinta, miksi sitä nyt sitten haluaa kutsua. Paino on noussut 10kg. Aloitin taas uudelleen. Katsotaan. Raportoin tilanteenkehityksestä.
Polvi reistaa.Se on tulehtunut siitä mihin reisilihas kiinnittyy polveen. Sain eilen kahden viikon llikuntakiellon ja kuurin. Sitä se lihominen teettää.