Seuraava teksti voi paikoitellen olla asenteellista. Tämä on minun mielipiteeni ja vain minun. Älkää vetäkö herneitä porukalla nenään, joohan.

Täällä meillä päin päivähoitotilanne on katastrofaalinen. Jos olisi taloudellisesti mahdollista, niin hoitaisin omani kouluikään saakka kotona ja haluaisin nähdä lapsieni kasvavan ilman valtion/kunnan leimaa. Mutta kun Suomessa ei kannusteta tähän ollenkaan. Pitäisi olla mahdollisuutena valita vaikka yhteisverotus tai jotain.

Mutta siis tähän päivähoitokysymykseen... Hetken alkusyksystä harkitsin, että haen kahdelle nuorimmalle hoitopaikkaa ja menen itse kokopäivätöihin. Kaksi lähintä päiväkotia on aivan täynä, perhepäivähoitajista puhumattakaan. Meille olisi osoitettu tarhapaikka keskustasta, 10kilometrin päästä, kahdesta eri päiväkodista. Ei, en ala rehaamaan lapsia aamutuimaan keskustaan ja vielä eri hoitopaikkoihin.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitäisi joiltain osilta kieltää. Nämä lapset tukkivat hoitopaikat sellaisilta jotka oikeasti tarvitsisivat hoitopaikkaa. En ymmärrä minkä takia laset viedään päiväkotiin, jos äiti on kotona vauvan kanssa tai vanhemmat ovat työttömiä. On olemassa seurakunnan kerhoja, mml järjestää ym. Miksi kunnallista päivähoitoa ihannoidaan niin paljon? Ymmärrän, että joissain tapauksissa on lapsen kannalta parempi olla päivähoidossa, jos perheessä on ongelmia ja näin saadaan vanhempien voimat riittämään, mutta että ihan tavalliset perheet... Onko subjektiivinen päivähoito-oikeus lapsen oikeus vai vanhempien oikeus?
Minusta pitäisi tukea ja kannustaa lasten kotona olemista. Koko ajan puhutaan siitä kuinka lapsuus lyhenee ja silti me haluamme, että omat einsteinimme oppivat nopeammin, nuorempana, enemmän. Mihin on kadonnut aikaa vievä leikki ja joutenolo? Onko vanhempien itsekkyys mennyt lapsen edun edelle?