Laihdutan ja laihdutan, ja syön ja syön. Nyt olen taas sokerikoukussa. Väsyttää ja selkään sattuu, polvi on kipeä ja mikään ei huvita. Korvat kutiaa, päätä särkee. Niin ja VÄSYTTÄÄ! Nukahdan iltaisin sohvalle ennen yhdeksää... syötyäni sitä ennen kahmalo kaupalla karkkia. Iltapäivisin olen ihan nuutunut ja haluan vain päiväunille. JOs lopettaisin sokerin syömisen, niin voisin paljon paremmin. Miksi tämä on taas niin vaikeaa.

Taidan valittaa ja vinkua samasta asiasta kerta toisensa jälkeen. Kohta painan taas 90kg, ja sitä en oikeasti halua. Tällä hetkellä on vaan sellainen hälläväliä asenne.

Tuntuu, että muilla ihmisillä menee huonosti omassa elämässään. Kohta lopetan tuttujen kanssa juttelemisen kadulla ja puhelimeen vastaamisen. Joka puolelta tulee vain huonoja uutisia. Ihan kuin itse eläisin kuplassa, jossa kaikki on suht hyvin ja ulkopuolinen maailma hajoaa pieniin palasiin. Muiden asiat kyllä koskettavat ja mietityttävät, mutta olen jo jotenkin turta.Odotan vain seuraavaa huonoa uutista. Olen kyllästynyt muiden jahkailuihin ja tuntuu, että empatiavarastoni on ammennettu melkein tyhjiin. Ihan kuin kaikki odottaisivat minulta tukea ja ratkaisuja.
JA SITTEN MINÄ SYÖN. Ehkä syön omaan riittämättömyyden tunteeseeni. Syön uhmalla. Lellin ja lohdutan itseäni ruualla. Minä ja ruoka vastaan paha maailma. Olo on turta runsaan mättämisen jälkeen. Väsyttää niin, että on helppo nukahtaa ja olla murehtimatta muiden murheita. Sisustusinto on laantunut, Esikon villa paita kutomatta vaikka ostin langat, päiväpeiton virkkaamisen lopetin alkuunsa. Syön ja väsyn lisää.

Tunnesyöppö esittäytyy! En vain ennen kuin aloin kirjoittaa tätä tajunnut kuinka pahasti syön tunteisiini. Tiesin sen, mutta en taas ymmärtänyt, että olen näin syvällä. Taas tiedostin yhden asian lisää.