Ahdistaa... Siis nykyinen työ. Siitä maksettu korvaus on riistoa työmäärään nähden, työkaverit, no ei siitä sen enempää. Pakko keksiä jotain. Olen selannut työkkäri sivuja päivästä toiseen. Ei mitään. Eilen löysin paikan jossa keski-ikäinen mies etsii henkilökohtaista avustajaa. Ajattelin soittaa huomenna. Pitkältihän se on henkilökemiajuttu. Katsotaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että minua ei niinkään ahdista se, että viemme lapset päivähoitoon kuin se mitä ja minkälaista työtä teen. Se ei anna mitään. Masentavaa ja ahdistavaa. Muut eivät arvosta työpanosta ja silti pitäisi antaa kaikkensa minimipalkalla. En yhtään ihmettele, että suomalaiset eivät halua siivota.

Olen myös pyöritellyt mielessäni eri ammatteja ja eri koulutusvaihtoehtoja. Maalaria olen miettinyt pitkään ja hartaasti, eri näkökulmista. Ja kaiken pähkäilyn jälkeen olen harkinnut, että hakisin kevään yhteishaussa terveydenhoitajakolutukseen. Neljä vuotta koulua. Ajatus täyspäiväisestä opiskelusta pelottaa ja hirvittää. Onhan siitä kohta 10 vuotta, kun olen ollut koulssa.

Tätä nykyistä työtä en jaksa/kestä kovin kauan. Ja jos haluan jotain muuts, niin eipä ole muuta vaihtoehtoa kuin kolunpenkki.