Lauleskelin tätä laulua tänään Pojulle. Sopi niin hyvin sen tämän päiväiseen käytökseen.

Sinä olet Myyry ja minä olen pikkuinen Miiru.
Yhdessä ollaan Myyry sekä Miiru.
Humppatirallallaa humppatiralla
meillä on aina hössötys ja kiiru.

Sinulla on kärsä ja minulla on karvakuono.
Yhdessä meillä on kärsä sekä kuono.
Humppatirallallaa humppatiralla
järkiparka on jotensakin huono.

Paperista tollo ja roskista möykkäräpallo.
Yhdessä meillä on tollo sekä pallo.
Humppatirallallaa humppatiralla
kummallakin meill' on kankea kallo.

Sinulla on luola ja minulla on semmoinen loukko.
Yhdessä meillä on luola sekä loukko.
Humppatirallallaa humppatiralla
loukossa viihtyy joutavien joukko.

Sinä olet tuhma ja minä olen laiska ja tyhmä
Yhdessä ollaan tuhma ja laiska ja tyhmä.
Humppatirallallaa humppatiralla
yhdessä ollaan vähemmistöryhmä.
Humppatirallallaa humppatiralla
onneksi ollaan vähemmistöryhmä!


Tämä on taas niitä päiviä, kun mietin, että pitäiskö laittaa lapset eBay:n myyntiin. Amerikassa kuulemma maksetaan hyvin kokonaan valkoisista adoptiolapsista.(ja, ei , en minä tosissani niitä ole laittamassa myyntiin...)Kun nousee väärällä jalalla aamulla muutaman yöherätyksen jälkeen, niin sitten mennään puolivaloilla koko päivä. Tirppa sai taas uhmakohtauksen keskellä yötä. Kun se EI VAAN HALUA! Jestas, mikä lapsi. Me emme vieläkään tiedä mitä Tirppa ei halunnut yöllä. Nukkua? Valvoa? Äitin viereen vai omaan sänkyyn? Nallen vai pupun vai molemmat? Ei sitä aina pysty sanomaan mitä ei halua tai mitä haluaa, varsinkaan kahdelta aamuyöllä ja jos vielä on alle kolmevuotias.
 Jos Tirppa olisi meidän ensimmäinen, niin voisi olla hyvin mahdollista, että myös viimeinen. Sillä lapsella on niin kova tahto, että ei ole hetkeen toista nähty. Ja kun se ei vieläkään nuku kunnolla. Toisaalta Tirppa on maailman hellin ja ihanin uhmaikäinen.
 Ja älykäskin se on: Mummu oli piilottanut pikkujouluna Tontun pussit lapsille. Esikko etsi innoissaan joulupussia. Poju höpötti tontuista ja muista. Mummu selitti Tirpalle, että tässä on sun pussi. Tonttu toi sen sulle. Tirppa piteli pussiaan mietteliään näköisenä ja sanoi Mummuun katsomatta: "Kiitos, Mummu." Kahteen isompaan upposi tonttujutut ihan täysillä, mutta Tirppaa ei niin vaan sumuteta.

Sylittelin ja hellin taannoin ystäväni vastasyntynyttä vauvaa perhekerhossa. Vieressä istunut äiti-ihminen kysyi, että etkö sinäkin vielä yhden... En todellakaan, oli vastaukseni. No, mikset, sehän sopis teille ja Tirppakin on jo iso tyttö...jatkui keskustelu.
Juu, jos saisin 110% varmuuden siitä, että tuleva vauva nukkuisi yhtä hyvin kuin Esikko aikoinaan ja edelleenkin ja olisi yhtä helppo luonteeltaan kuin Poju. Mutta jos tietäisin tai edes epäilisin, että seuraava olisi yhtä huono nukkuja kuin Poju ja Tirppa ovat tai sillä olisi samanlainen räyhägeeni kuin meidän tyttölapsilla, niin ei enää. Haluan pitää kiinni saavutetuista eduista, eli melkein kokonaisista yöunista, siitä, että Tirppakin ymmärtää jo järkipuhetta ja ehkä myös tärkein on lisääntynyt oma-aika. Enkä jaksa alkaa enää alusta vääntämään rautalangasta uhmaikäiselle käyttäytymis ym-sääntöjä. Enää ei ole ikävä vauva-arjen pöhnää. Vauvat ovat edelleen ihania, mutta ei omia enää. Toki, jos vahinko kävisi, se edelleenkin pidettäisiin, mutta onneksi ei tarvi sellaista tällä hetkellä miettiä.