Huomenna on taas virallinen punnituspäivä. En usko, että suurta muutosta on tapahtunut viime viikkoon. Katsotaan nyt kuitenkin huomisaamuun.

Mulla on vatsalihakset. Ne siis näkyy. Jotain muutosta on tapahtunut vuoden aikana. Viimeksi kun olin viime keväänä näissä mitoissa, niin maha oli sellaista tasaista lössöä (tai jotain). Nyt erottuu keskellä lihakset ja sivuissa on sellaiset kuopat. Läskiä toki löytyy vielä, mutta voi oikeasti sanoa jotain muutosta tapahtuneen. Ei siis kaikki liikunta ole mennyt harakoille vaikka söinkin itseni taas minivalaaksi.

Tuhtikeiju kommentoi pari postausta aikaisemmin siitä, että kannattaa hävittää "isojen tyttöjen"vaatteet. Olen täysin samaa mieltä. Tähän projektiin minut lopullisesti herätti se, kun uutena vuotena luulin vetäväni tuosta vaan viime kevättalvella kummityttöjen ristiäisissä olleen mekon päälleni. Sepä kiristi ja pahasti. En pystynyt liikuttamaan käsiäni ja hetken mietin, että miten pääsen mekosta ulos. Onneksi ei ole enää niitä isoja vaatteita kaapissa. Kynnys sellaisten uudelleen ostamiseen on todella iso ja ylpeyteni ei anna periksi. Jos ne liian isot vaatteet olisivat olleet vielä kaapissa, niin kynnys niiden käyttämisestä olisi paljon matalampi. Sitä voisi vain lipua huomaamattomasti isompiin kokoihin.

Sisko joskus kritisoi minua siitä, kun minulla on pari liian pientä vaatetta kaapissa. Olen toista mieltä. Naisella täytyy olla aina jokin tavoite. Se tunne, kun liian pieni vaate mahtuukin yhtäkkiä päälle, on mahtava. Tavoitefarkut menee jo jalkaan, mutta vyötärön päälle tulee sellainen röllö. Eli vielä ei voi käyttää huosuja julkisesti ja ne puristaa ja ahdistaa, mutta jo se, että ne menee kiinni, kannustaa uusiin saavutuksiin. Ja sitten on sellainen ihana kukallinen paitapusero. Sekin menee päälle, mutta hihat kiristää ja etumuskin voisi olla väljempi. Katsotaan, jos saatte kuvaa niistä sitten, kun ne on sopivia minulle. Siihen voi tosin mennä aikaa, jos kehitys on yhtä epävakaata kuin tähän asti. Hoikkuutta odotellessa...