Löysin talon, sellaisen hirsisen remonttihelvetin. Ihana, keltainen, puulattiat, kaakeliuunit, pihasauna...

Nyt mietitään onko puolentunnin ajomatka liian pitkä molemmille työmatkaksi. Voiko Esikko olla yksin kotona. Miten kävisi musiikkiluokan. Miten minun kuntosaliharrastuksen. Entäs ystävt ja sukulaiset. Sosiaalinen verkosto.

Tosiasia on se, että tästä kaupungista me emme saa meille sopivalla hinnalla taloa, hyvä kun kerrostaloasuntoa. Vuokra nousi taas. Järkevää olisi ostaa oma. Mutta mistä ja millainen. Haluaisin sen vanhan puutalon ja lampaan pihalle.

Mutta täällä on elämä. Lasten kaverit, äiti, isä, sisko, hyvät lapsenvahdit, ystävät, hyvä kuntosali. Kaikki lähellä. Mikä painaa eniten? Unelmien koti? Ystävät? Suku? Kyllä sitä uudessa paikassakin tutustuu ja saa uusia kavereita. Lapset varmastikkin helposti. Koulun ja päiväkodin ja erilaisten harrastusten kautta tulee automaattisesti uusia tuttavuuksia ja lapset tutustuvat helposti. Entäs minä, me? Jos kävisi töissä kyseisellä paikkakunnalla, niin tutustuisi ihmisiin. Tai jos olisi lasten kanssa kotona, niin tulisi käytyä kerhoissa ja sellaisissa. Mutta mitä kun on päivät töissä muualla ja sitten illat lasten kanssa. Olisivatko ystävät valmiit matkustamaan, kuinka usein? Mistä lenkkiseuraa ja kahvittelukavereita?

Isoja asioita. Lainaneuvotteluihin torstaina. Silloin selviää mikä on realistista ja mistä voimme edes haaveilla.