Olen viime päivinä lukenut fecebookista (liityin viimein itsekkin) vanhojen kavereiden kuulumisia. Tiedän, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, mutta välillä oma elämäni tuntuu lattealta verrattuna muihin.

Paljon niistä asioista mistä itse haaveilin nuorena on jääneet tekemättä. Tunnen kateellisuutta muita kohtaan. Toisaalta varmaan valitsisin samoin, jos joutuisin uudelleen menneiden valintatilanteiden eteen. Omassa elämässäni ei varsinaisesti ole vikaa, enkä ole tyytymätön, mutta silti... Missä on kaikki se hohto jonka siihen kuvittelin.

Minusta piti tulla käsityöläinen/taiteilija, boheemi vapaasielu joka elää ränsistyneessä puutalossa lauma kissoja ympärillä ja kasvattaa lampaita.

Asun kerrostalolähiössä, vuora-asunnossa, kissat muutti mummulaan, elän säännöllistä elämää, olen aika tiukkapipoinen, olen töissä siivousfirmassa, urheilen hullunlailla, en saa syömisiäni kuriin, en ole koskenut saveen moneen vuoteen enkä kangaspuihin yli kymmeneen vuoteen, en muista koska olisin viimeksi maalannut tai piirtänyt muuten kuin lapsille, en kuuntele musiikkia enää juuri ollenkaan, en ole käynyt taidenäyttelyssä pitkään aikaan.

Tunnen itseni arkiseksi, harmaaksi ja latteaksi.

Pitäisi miettiä mitkä on ne asiat jotka todella haluan saavuttaa, mitä olen valmis tekemään niiden eteen ja miten sen teen. Eilen juuri sanoin eräälle kaverille, että siihen riittää aika mitä ihan oikeasti haluaa tehdä. Miksi en sitten toteuta sitä omalla kohdallani? Miksi elän Sitten kun-asenteella? Miksi en elä tässä ja nyt?

Asiat joita todella haluan:

  • omakotitalo
  • saada oma paino hallintaan
  • tyytyväisyys omaan elämääni ja itseeni