Juoksin viime keväänä LIkkojen lenkillä ekaa kertaa elämässäni 10 kilometriä. Olin kuollut, rikki, katki, poikki. Vielä parin päivän päästä jalkani olivat kuin kaksi puupökkelöä. Menin ihan kestävyyteni ylärajoilla. Verenmaku ei ollut suussa eikä pistänyt kylkeen tai muuallekaan, mutta puolet lenkistä syke oli melkein 170.

Tänään soitin kaverilleni, että hiihdetäänkö ennen kuin Ukko lähtee iltavuoroon. Ei päässyt hiihtään koska oli sopinut jo juoksulenkistä tällä aamulle, mutta lenkille pääsee kuulemma mukaan. Ystäväni juoksee kaverinsa kanssa kolme kertaa viikossa ja ystävän kaveri treenaa puolimaratonia varten.  Vähän epäilytti koko touhu, että jaksanko, pysynkö vauhdissa mukana ym. Päätin kuitenkin lähteä mukaan. Sanoin, että jos ei voimat riitä, niin sitten lähden kesken matkan kotiin.

Aikaa meni 1h35min (+kaupassa käynti) ja minä juoksin (ok, pari ylämäkeä käveltiin) 11.5 kilometriä!

Olo on väsynyt ja raukea, mutta ei sellainen kuin viime toukokuussa. Jalat ei kramppaa ja olen edelleen tolpillani.

Hyvä minä!

Ai niin, jos nyt ketään kiinnostaa, niin paino on 83.8kg. Päästiin jo tossa joulun aikaan 91kg:n, mutta tein joulusta ryhtiliikkeen. Tunnesyöppö pääsi oikein vauhtiin viime syksynä.