Olin Pojun ja Tirpan kanssa saunassa äsken. Kesken vesileikkien veikka hermostuu ihan tosissaan siskolleen: Ei vettä saa tuhlata, se loppuu! Ihmettelin, että mistä moinen, mutta sitten tajusin, että lapset olivat olleet juuri viikonlopun mummilla maalla, jossa lämmintä vettä ei ole tuhlattavaksi. Keskustelu jatkui ja yrtin sanoa, että ei se nyt haittaa, jos joskus vähän suihkuttelee ja uittaa muovieläimiä. Poju vaan lisäsi vettä myllyyn (osuva kuvaus): Jos vesi loppuu, niin me kuollaan janoon.

Ja siinä se iski!

Pieni, melkein kuusivuotias tajusi mitä on kuolema ja katoavaisuus. Poju sai melkein hysteerisen kohtauksen. "Äiti, mä en halua, että me kuollaan ja mun on nyt jo sua ikävä, kun oot sitten siellä kuolemankuopassa." Yritin lohduttaa, pitää sylissä ja vakuuttaa, että kaikki on hyvin. Mutta en voi kuitenkaan luvata, ettei me koskaan kuolla. Kamalaa tuo isoksi kasvaminen.